PrisonSpace




Prison Space is a resource dedicated to possibilities and ways of communication of people in prison and outside. It presents relevant artistic practices around the world, as well as our own collaborative projects.

Prison Space - это ресурс, посвященный возможностям и способам общения между людьми в тюрьме и за ее пределами. Он рассказывает о подобных художественных практиках во всем мире, а также наших собственных коллаборативных проектах.

Prison Space on resurssi omistettu jakaa mahdollisuuksia ja erilaisia tavallaa ihmisten kommunikoiminen vankilassa ja ulkona. Se esittelee relevanttia taiteilija tapaa maailman ympäri, sekä oma että yhteinen projektia.

prisonspace(at)outlook.com

︎︎ 



Supported by Kone Foundation


Radikaali ajattelu


                                                                    Arlene Tucker 

In dialogue, one speaks with the possibility of being heard and simultaneously listens with the possibility of being changed. Dialogue is both the most hopeful and the most dangerous pedagogical practice, for in it, our own dogma and certainty and orthodoxy must be held in abeyance, must be subject to scrutiny.

- William Ayers




Johdanto

Tarvitaan herkät silmät ja korvat ohjatakseen ihmisiä jotka tarvitsevat apua.  Tämä essee tarkistellee kuntoutus ohjelmia nuorten pidätyskeskuksissa ja vankiloissa Venäjällä ja Suomessa.  Kristiina Brunilan ja Bell Hooksin tutkielman toimiin kriittisen ajattelun reflektion ja inspiraatioon lähteenä tässä esseessä.  Esseen tavoite on pyrkiä ymmärtämään miten kehittää kasvatus systeemiä tukemaan monikulttuurista yhteiskuntaa.




Olemme erilaisia

Se on fakta että ei ole kahta samalaista elämää.  Tästä näkökulmasta, miten opettamisessa voi olla oppikirja tai tuotantolinja lähestymistä?  Kasvatusteoria ja menetelmiä ovat hyödyllisiä, tosin opettajan tarvitsee olla viisas sopeuttaeessaan näitä tietoja yksitäisille oppilaille.  Olen sama mieltä kuin Bell Hooks, kirjailia, feministi, ja sosiaalinen aktivisti että luokka pitäisi olla jännä paikka (Hooks 1994).  Ideaali luokka tulisi olla paikka yksittäisellä ja ryhmälle missä oppiminen olisi jännittävää, ja paikkaa missä haasta ideoita ja käytäntöjä yhä uudelleen.  Hooks suosittele, “ To begin, the professor must genuinely value everyone's presence.  There must be an ongoing recognition that everyone influences the classroom dynamic, that everyone contributes. These contributions are resources (Hooks 1994: 8).”  




On being dismissed

Se että laiminlyötään on jättää huomitta on vastakohta sille mitä yksilö tarvitsee kasvaakseen itsevarmaksi, empaatiseksi, ja itseään toteuttavaksi ihmiseksi.  Emotionaalinen laiminyönti lapsuden aikana voi manifestoitua monenlaiseksi hoireksi ja tuotaa laijempia moninaisvaikutuksia aikuisen psyykkeeseen.  “Because it’s mostly silent and invisible, childhood emotional neglect is largely an overlooked phenomenon in psychology. Unlike physical neglect or abuse, where there are signs such as bruises or children coming to school underfed, emotional neglect is difficult to identify as there are frequently no observable signs (Summers 2016).”  Oman kokemukseni ja havaintojeni mukaan validointi on ensi sijainen rakennus palikka lapsen kehityksessä.  Tätä tarvitaan lapsuudessa jotta voidaan saada voimaa rakentamaan mielipiteitä ja ilmaisemaan niitä.




Kristiina Brunilla, sosiaali tieteiden ja opetus tasa arvon professori Helsingin Yliopistossa, tutki artikkelissaan Mielentilan markkinoilla miten koulutus, ohjaus, ja kuntoutus nuorille aikuisille toimii julkisrahoitteisissa projekteissa.  Artikelissa korostuu millaisia seurauksia markkinoitumisella ja terapisoitumisella on erityisesti nuorten aikuisten elämään.  Vuonna 2010 kymmenen hän teki haastattelu tutkimuksen alle 30 vuota vanhoille miehille kymmenessä eri vankilassa etelä Suomessa.  Hänen löysi tutkimuksessaan että omien mielipiteiden ja oivallusten ilmaiseminen on kuntoutumisen onnistumisen avain asemassa.  Tämä on tunnetyöskentelyä.  Haastattelu avasi dialogin vankien ja projekti työntekijöiden välille.  “Opimme tietämään mitä ja miten voimme missäkin tilanteessa puhua (Brunilla 2011: 85).”  Kykeneväisyys implisiittiseen emotionaaliseen hoitoon oli toteutunut.




Tunnetyöskentely

Sosiologi Arlie Hochschild näkee tunnetyöskentelyn prosessina missä tarkastellaan itseä, vuorovaikutuksia, ja rakenteita (1979).  Koska tunne on monipuolinen ja kiistanalainen aihe,  “can be and often is subject to acts of management. The individual often works on inducing or inhibiting feelings so as to render them "appropriate" to a situation. The emotion-management perspective draws on an interactive account of emotion (Hochschild 1979: 551).”  Hochschildin lähestyminen tunteisiin ja emootioihin psykologian ja performatiivisuuden värittäminä johtuu psykoanalyytikko Sigmund Freudin ja sosiologi Erving Goffmanin vaikutuksesta.  Näiden teorioiden välillä on yhtäläisyyksiä.  He jakavat käsityksen tunteiden, hetken ja paikan tutkimisesta ja vertaamisesta. Samalla teoriat pitävät sisällön ihmismielessä, vaikka painopiste olisi subjektin sisäisissä emootiossa tai siinä miltä ihmiset vaikuttavat.




Brunillan tunnetyöskentely tutkimus ratkaisee ja validoi osallistujien olemassa olon ja tilanteen yhteiskunnassa missä on paljon ennakkoluuloja vankeja kohtaan.  Hänen omistautuminen ymmärtää, opettaa, ja hävittää epäoikeudenmukaisuutta on todistettu artikkelisaan joissa käsitellään tutkimuksia 2002-2010.  Brunillan tunnetyöskentelyn prosessi on riippuvainen ajasta ja paikasta sekä tietyn asteisesta avoimuudesta.  Kun Brunilla kysyi Tomilta, eräältä osallistujalta, mitä hän haluaisi yhteiskunnalta hän vastasi, “Semmost yksilöterapiaa, et heti tartutaan niihin semmosiin heikkoihin kohtiin ja lähetään niit työstää kun mä saan vieläkin joskus törmätä niihin asioihin kun oon tosi vajavainen.”  Tomi ilmaisi hyvin itseään vastauksessa sekä oli haavoittuvainen jakaesaan tämän yleisesti.  Brunillan tutkimus, heijastaen Hochschilden tunnetyöskentelyn tutkimusta osoittaa että avoin dialogi ja tarvitse riskin otto osallistuijalta on olennaista koska “it refers to the effort-the act of trying-and not to the outcome, which may or may not be successful (Hochschild 1979: 561).”  Vaikakin Brunilla ei mene yksityiskohtiin metedologiasaan, nämä elementit voi päätellä hänen referenseistä ja hänen artikelistaan.




Vankila ulkona

Tapahtumia joissa voidaan jakaa työtä ja kokemuksia on keskeistä ei vain henkilökohtaisessa kasvussa ammattimaisesti ja henkilökohtaisesti, vaan vahvistamaan työn tarkoitusta kokonaisuudessa.  Anastasia Artemeva järjesti Prison Outside – Vankila ulkona avoimen keskustelutilaisuuden, joka käsittelee vankila-aiheisia taideprojekteja. Tilaisuudessa kansainväliset puhujat esittelevät tapoja, joilla vankilassa olijat ja vankilamaailman ulkopuolinen väestö voivat toimia yhteistyössä.  Tässä tapahtumassa Lapinlahden sairaalassa 23.5.2017, kansainväliset puhujat esittelevät tapoja, joilla vankilassa olijat ja vankilamaailman ulkopuolinen väestö voivat toimia yhteistyössä.  Keskustelussa sivuutetut aiheet kiteytettynä , “miten me ulkopuolisina miellämme vankilassa olijat, ja miten nykyisiä ja entisiä vankeja kohtaan koettu antipatia voidaan haastaa ja korvata empatialla ja solidaarisuudella (Artemeva 2017).”  Yhteistyökumppanit Suomesta, Venäjältä ja Yhdysvalloista käsittelivät taiteilijoiden, vankien ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä henkilökohtaista, avointa ja empaattista lähestymistapaa painottavaa kanssakäymistä.




Kolmekymmentäneljä vuotias Sonny Black Suomesta joka elää avoimessa vankilassa Helsingissa aloitti illan.  Hän on räppäri istumassa hänen kahdettatoista vuotta vankilassa.  Black aloitti hänen esityksen, “Olen ollut instituutiossa kolmekymmentäkaksi vuotta elämästäni.”  Hän ei jakannut yleisön kanssa miksi hän meni vankilaan kun hän oli kahdeksantoista vuotias, miksi hän sai elinikäisen tuomion, kun hän oli 21-vuotias? Miksi hän  vapautuu parin vuoden päästä?  Enemmänkin, hän on keskittynyt miten musiikilla on ollut myönteinen vaikutus eikä vain hänen omaan elämään, mutta se on ollut myös katalyytti saavuttaa nuoria avuntarpeessa olevia. Aikuisen kanssa on vaikeampi koska jos joku ei halua muuttua, Black ei voi tehdä mitään heille.  Black tietää missä hänen läsnäolonsa painoarvo on vahva.




Henkilökohtainen yhteys ja suora lähestyminen yksilöiden kanssa menee pidemmälle kuin yleiset avustushankkeet.  Intuitiivisesti Black käyttää tätä menetelmää ottaessaan kontaktia nuoriin musiikin ja räppi ryhmä G.W.A. Gypsies with an Attitude kautta.  Nuoret ovat kaikki melkein on 10-15v., tietävät mistä voi löytää Blackin Sörnäisistä joka iltapäivä.  Black on käyttävissä oppilailleen, että hän voi omien sanojensa mukaan, “spend time with them, to talk with them, eat, and solve problems.”  Hänen mukaansa nuoret jotka luottavat häneen eivät löydä luottamusta ihmisien nuorisotalon työskentelijöiltä.  Lapset eivät tykkää mennä sinne.  Nuorisotaloilla on hyvä tarkoitus mutta ne ovat valtion rahoittamia laitoksia ja voivat nujertaa ja syrjäyttää tiettyjä ihmisryhmiä.  Laulussa Legacy, kirjoittanut EK, Lil Mercy, ja Troublemaker, Black räppää sitä kun on olemassa kahdessa eri maailmassa, yhteiskunnallisesta järjestelmästä, ja hänen missiosta auttaa nuoria musiikin luomisen kautta.  Street Life Records antaa mahdollisuuden kaikkien äänien tulla kuulluksi.




On tha street – cops still keepin’ up the heat, mistreat - repeat – I’m
outsider and incomplete. This is what I am right or wrong I can’t change
that, chit-chat in the chat – still playin’ mortal kombat. tryin’ to get youngsters out from the hood, if I die today – atleast I did the bes



Kuva 1: Lainaus Legacy-musiikkivideosta

Anna Voronkova on lingvisti ja kääntäjä Venäjältä.  Voronkova tutustui ensimmäisen kerran  vankien kanssa työskentelyyn La Resistencia lehden kautta Argentinassa.  Vuodesta 2012 Voronkova on vapaaehtoisesti työskennellyt Moskovan vakila reformi keskuksessa, jossa hän järjesti sarjakuva koulua ja nuorille (16-18vv) vankiloissa komunikaation keinona.  Hän on myös projektti koordinaatori Respect-sarjakuvaprojektissa, yksi Moskovan sarjakuvafestarin KomMissia järjestäjistä.  Voronkova mainitsee että aika osallistujien kanssa on kallisarvoista koska minuutteja voidaan ottaa helposti otti pois koska lounastauko ja turvatarkastukset kestävät paljon aikaa.  Kerran kuukaudessa joku vapaaehtoinen vierailee nuorispoijen pidätyskeskuksessa vetämässä kolmen tunnin sarjakuvatyöpajan noin 100 kilometrin päässä Moskovasta.  Nuoristyttöjen pidätyskeskukselle mentäessä tarvitsee yöjunan koska se on etelä Venäjällä, 12t Moskovasta.  Koska matka on pitkä, vapaaehtoisten työpaja on 3-4 tuntia pitkä kahtena peräkkäisenä päivänä ja kolmen kuukauden välein.




Graafiset tarinat ja sarjakuvien tekeminen on helppo väline nuorille käyttää ja luodaa.  Voronkovan lähestymistapa sarjakuvaan on henkilökohtainen ja antaa tilaa löytää oman rajansa, mikä tuntuu hyvältä, mukavalta, tavalliselta ja vaikealta.  Yhdessä työpajoissa hän kysyi teini-ikäisiltä tytöiltä, Kuka tietää miten heidän vanhemmat tapasivat?  Vain kaksi tytöt nostivat kädet.  Kun kysyttiin kuka haluaisi jakaa heidän tarinan, vain yksi tyttö oli vapaaehtoinen.  Tämä on miten tarina, Fight for love. Prison destroys love oli syntynyt.  Tytön oma tarina on antanut mahdollisuus osallistujille kertoa heidän tulkintansa heidän vanhempien tarinasta.  Tämä tehtävä avasi dialogia siitä mitä oikeasti tapahtui, miten kuuntelijat näkivät tarinan, ja sitten aktiivisesti valitsemalla, miten jokainen haluaisi päättää tarinan.  Voronkova mainitsee että ”kertomalla uudestaan tarinasi se ei ole enää sinun tarinasi.”  Tämän paljastamisen prosessi, etäisyyden ottaminen, ja sitten sinun tarinasi kuunteleminen on voimakas luovan ilmaisun ja kuntoutuksen muoto.






Kuva 2: Anna Voronkova esittelee sarjakuva jonka hän teki vangeista. Kuva: Anastasia Artemeva




Kolmen kuukauden ajan, kerran kuukaudessa, Varvara Yakovleva, animaatio taiteilija ja elokuvaohjaaja, opettaa animaatiota nuorisovankilassa, jossa asuu 14-18-vuotiaita Venäjällä.  Osallistujien kanssa, he luovat animaatio version The Giving Tree kirjoittaja Shel Silverstein ja The Little Prince kirjoittaja Antoine de Saint-Exupéry.  Huolimatta siitä, että vanginvartijat olivat paikalla samassa huoneessa  Yakovleva onnistui luomaan turvallisen ja luotamuksellisen ympäristön.  Niin paljon, että osanottajat olivat joskus unohtaneet, että he olivat vankilassa ja paljastivat tietoja, joita Yakovleva ei olisi pitänyt tietää.  Animaatio on  prosessi missä jokaisella henkilöllä ryhmässä on oma vastuu ja tarvitse kantaa oman työnsä jotta syntyy ihana lopputulos- ei voi tehdä yksin, tulos heijastaa minkalainen ryhmä työ oli.  Tällaisen ryhmätyön avulla jokainen osallistuja tuntee olevansa tärkeä ja samalla haluaa oppia lisää.  Tästä näkökulmasta, ympäristön rakentaminen jossa porukka työskentelee yhdessä myönteisesti ja voi nähdä heti työnsä hedelmät on parhaiten parantavaa, rohkaisevaa ja palkitseva osa prosessia.




Loppu päättelemät

Kun tämän kaiken yrittää ymmärtää Brunilla kohtaa kysymyksen vaastusta.  On kyse kuka, mitä, milloin, missä, ja miten?  Ennen kuin vangit loivat sarjakuvia, Voronkova oli johtanut esseen kirjoittamis työpajan vankien lapsuudesta.  Jonkin ajan päästä kirjoittamisessa ilmeni toistuvia kaavoja.  Tarinat alkoivat olla kaavamaisia sitten että, “Everything was so great in my childhood until one day I met some people, started to drink and do other things and then now I’m in jail.”  Mitä jos ottaa vastuutta omista valinnoista?  Yakovleva jakoi että hänen opilaistaan sanoi että, “If I was encouraged, even a little bit like this, by my teacher my life would have been completely different.”  Miten trauma voidaan ratkaista ja estää sen kasvaminen ennen kuin on liian myöhäistä?  Miten voimme opettaa vastuuta kykynä voimaantumiseen.




Eräs henkilö yleisöstä kysyi Blackilta jos hän on huolissaan menettääkö hän uskottavuuden yhteisöltä kun hän vapautuu.  Vilpittömästi hän vastasi, , “That’s not my job to prove to anybody that I’m changed. I can only make music and show change through that.”  Hänen suora vastaus osoitti itseluottamusta, oman toimintansa omistamista ja pinnallisesti ymmärrystä siitä mitä hän on kokenut, paremman sanan puutteessa ”muuttunut mies”.  Siinä mielessä, Black on käyttänyt Bellin pedagogistä lähestymis tapaa missä hän kehottaa “all of us to open our minds and hearts so that we can know beyond the boundaries of what is acceptable, so that we can think and rethink, so that we can create new visions (Bell 1994: 12).”  Syrjäytymisen hyväksyminen avaa vapauden polun.




Liike pinnalla voi jatkaa liitämistä mutta kitkaa tarvitaan jotta voidaan ottaa pieniä hetkiä syvempää pohdiskelua varten.  Tiedämme niin paljon mutta miten käyttää tätä tietoa oikeasti auttaaksemme toisiamme avun tarpeessa olevia ja kaikkia yhteenliitettyjä elämiä?  Kuunnelkaa toisiamme ja kriittinen ajattelu on keskeisessä asemassa.  Pelkkä yhdenmukaistaminen ei ole ratkaisu, se lisää marginalisointia sekä syrjäyttämistä.  Tästä, kehoitan radikaalisuuteen William Ayersin näkökulma radikaalismiin johon kehoitan “someone trying to go to the root of things (Ayers 2009).”  Tämä prosessi voi viedä pidempään mutta tulokset ovat sen arvoisia.  Mikä on idea juosta katastrofiin tai syventää haavoja kun parantumisen vaihtoehto on meidän edessä?  Kysyn nämä kysymykset etsiessäni vastauksia.


























































Reference:




ANTIdiary http://antidiary.com/video/watch/vid47J0-mwkMthyuvw




Brunila, Kristiina (2011). Mielentilan markkinoilla [State of Mind on the Market]. Rikostaustaisten nuorten aikuisten koulutus, ohjaus ja kuntoutus. Nuorisotutkimus, erikoisnumero Väkivalta ja kiusaaminen 2/2011, 81-95.

Hochschild, Arlie Russell. Emotion Work, Feeling Rules, and Social Structure American Journal of Sociology, Vol. 85, No. 3 (Nov., 1979), pp. 551-575, Published by: The University of Chicago Press

Hooks, Bell. (1994) Teaching to transgress :education as the practice of freedom New York : Routledge.

Prison Space https://prisonspace.org/

Solomon, Deborah. Radical Cheer, 10.2.2009, The New York Times. http://www.nytimes.com/2009/02/15/magazine/15wwln_Q4-t.html




Street Life Records http://www.streetliferecords.org/nuorisotyoe


Summers, Dhyan. How to Recognize and Overcome Childhood Emotional Neglect, 18.2.2016, GoodTherapy.Org. http://www.goodtherapy.org/blog/how-to-recognize-overcome-childhood-emotional-neglect-0218165































































Radikaali ajattelu
































































Arlene Tucker

Koulutussosiologia

11.6.2017






































































































































































In dialogue, one speaks with the possibility of being heard and simultaneously listens with the possibility of being changed. Dialogue is both the most hopeful and the most dangerous pedagogical practice, for in it, our own dogma and certainty and orthodoxy must be held in abeyance, must be subject to scrutiny.

- William Ayers




Johdanto

Tarvitaan herkät silmät ja korvat ohjatakseen ihmisiä jotka tarvitsevat apua.  Tämä essee tarkistellee kuntoutus ohjelmia nuorten pidätyskeskuksissa ja vankiloissa Venäjällä ja Suomessa.  Kristiina Brunilan ja Bell Hooksin tutkielman toimiin kriittisen ajattelun reflektion ja inspiraatioon lähteenä tässä esseessä.  Esseen tavoite on pyrkiä ymmärtämään miten kehittää kasvatus systeemiä tukemaan monikulttuurista yhteiskuntaa.




Olemme erilaisia

Se on fakta että ei ole kahta samalaista elämää.  Tästä näkökulmasta, miten opettamisessa voi olla oppikirja tai tuotantolinja lähestymistä?  Kasvatusteoria ja menetelmiä ovat hyödyllisiä, tosin opettajan tarvitsee olla viisas sopeuttaeessaan näitä tietoja yksitäisille oppilaille.  Olen sama mieltä kuin Bell Hooks, kirjailia, feministi, ja sosiaalinen aktivisti että luokka pitäisi olla jännä paikka (Hooks 1994).  Ideaali luokka tulisi olla paikka yksittäisellä ja ryhmälle missä oppiminen olisi jännittävää, ja paikkaa missä haasta ideoita ja käytäntöjä yhä uudelleen.  Hooks suosittele, “ To begin, the professor must genuinely value everyone's presence.  There must be an ongoing recognition that everyone influences the classroom dynamic, that everyone contributes. These contributions are resources (Hooks 1994: 8).”  




On being dismissed

Se että laiminlyötään on jättää huomitta on vastakohta sille mitä yksilö tarvitsee kasvaakseen itsevarmaksi, empaatiseksi, ja itseään toteuttavaksi ihmiseksi.  Emotionaalinen laiminyönti lapsuden aikana voi manifestoitua monenlaiseksi hoireksi ja tuotaa laijempia moninaisvaikutuksia aikuisen psyykkeeseen.  “Because it’s mostly silent and invisible, childhood emotional neglect is largely an overlooked phenomenon in psychology. Unlike physical neglect or abuse, where there are signs such as bruises or children coming to school underfed, emotional neglect is difficult to identify as there are frequently no observable signs (Summers 2016).”  Oman kokemukseni ja havaintojeni mukaan validointi on ensi sijainen rakennus palikka lapsen kehityksessä.  Tätä tarvitaan lapsuudessa jotta voidaan saada voimaa rakentamaan mielipiteitä ja ilmaisemaan niitä.




Kristiina Brunilla, sosiaali tieteiden ja opetus tasa arvon professori Helsingin Yliopistossa, tutki artikkelissaan Mielentilan markkinoilla miten koulutus, ohjaus, ja kuntoutus nuorille aikuisille toimii julkisrahoitteisissa projekteissa.  Artikelissa korostuu millaisia seurauksia markkinoitumisella ja terapisoitumisella on erityisesti nuorten aikuisten elämään.  Vuonna 2010 kymmenen hän teki haastattelu tutkimuksen alle 30 vuota vanhoille miehille kymmenessä eri vankilassa etelä Suomessa.  Hänen löysi tutkimuksessaan että omien mielipiteiden ja oivallusten ilmaiseminen on kuntoutumisen onnistumisen avain asemassa.  Tämä on tunnetyöskentelyä.  Haastattelu avasi dialogin vankien ja projekti työntekijöiden välille.  “Opimme tietämään mitä ja miten voimme missäkin tilanteessa puhua (Brunilla 2011: 85).”  Kykeneväisyys implisiittiseen emotionaaliseen hoitoon oli toteutunut.




Tunnetyöskentely

Sosiologi Arlie Hochschild näkee tunnetyöskentelyn prosessina missä tarkastellaan itseä, vuorovaikutuksia, ja rakenteita (1979).  Koska tunne on monipuolinen ja kiistanalainen aihe,  “can be and often is subject to acts of management. The individual often works on inducing or inhibiting feelings so as to render them "appropriate" to a situation. The emotion-management perspective draws on an interactive account of emotion (Hochschild 1979: 551).”  Hochschildin lähestyminen tunteisiin ja emootioihin psykologian ja performatiivisuuden värittäminä johtuu psykoanalyytikko Sigmund Freudin ja sosiologi Erving Goffmanin vaikutuksesta.  Näiden teorioiden välillä on yhtäläisyyksiä.  He jakavat käsityksen tunteiden, hetken ja paikan tutkimisesta ja vertaamisesta. Samalla teoriat pitävät sisällön ihmismielessä, vaikka painopiste olisi subjektin sisäisissä emootiossa tai siinä miltä ihmiset vaikuttavat.




Brunillan tunnetyöskentely tutkimus ratkaisee ja validoi osallistujien olemassa olon ja tilanteen yhteiskunnassa missä on paljon ennakkoluuloja vankeja kohtaan.  Hänen omistautuminen ymmärtää, opettaa, ja hävittää epäoikeudenmukaisuutta on todistettu artikkelisaan joissa käsitellään tutkimuksia 2002-2010.  Brunillan tunnetyöskentelyn prosessi on riippuvainen ajasta ja paikasta sekä tietyn asteisesta avoimuudesta.  Kun Brunilla kysyi Tomilta, eräältä osallistujalta, mitä hän haluaisi yhteiskunnalta hän vastasi, “Semmost yksilöterapiaa, et heti tartutaan niihin semmosiin heikkoihin kohtiin ja lähetään niit työstää kun mä saan vieläkin joskus törmätä niihin asioihin kun oon tosi vajavainen.”  Tomi ilmaisi hyvin itseään vastauksessa sekä oli haavoittuvainen jakaesaan tämän yleisesti.  Brunillan tutkimus, heijastaen Hochschilden tunnetyöskentelyn tutkimusta osoittaa että avoin dialogi ja tarvitse riskin otto osallistuijalta on olennaista koska “it refers to the effort-the act of trying-and not to the outcome, which may or may not be successful (Hochschild 1979: 561).”  Vaikakin Brunilla ei mene yksityiskohtiin metedologiasaan, nämä elementit voi päätellä hänen referenseistä ja hänen artikelistaan.




Vankila ulkona

Tapahtumia joissa voidaan jakaa työtä ja kokemuksia on keskeistä ei vain henkilökohtaisessa kasvussa ammattimaisesti ja henkilökohtaisesti, vaan vahvistamaan työn tarkoitusta kokonaisuudessa.  Anastasia Artemeva järjesti Prison Outside – Vankila ulkona avoimen keskustelutilaisuuden, joka käsittelee vankila-aiheisia taideprojekteja. Tilaisuudessa kansainväliset puhujat esittelevät tapoja, joilla vankilassa olijat ja vankilamaailman ulkopuolinen väestö voivat toimia yhteistyössä.  Tässä tapahtumassa Lapinlahden sairaalassa 23.5.2017, kansainväliset puhujat esittelevät tapoja, joilla vankilassa olijat ja vankilamaailman ulkopuolinen väestö voivat toimia yhteistyössä.  Keskustelussa sivuutetut aiheet kiteytettynä , “miten me ulkopuolisina miellämme vankilassa olijat, ja miten nykyisiä ja entisiä vankeja kohtaan koettu antipatia voidaan haastaa ja korvata empatialla ja solidaarisuudella (Artemeva 2017).”  Yhteistyökumppanit Suomesta, Venäjältä ja Yhdysvalloista käsittelivät taiteilijoiden, vankien ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä henkilökohtaista, avointa ja empaattista lähestymistapaa painottavaa kanssakäymistä.




Kolmekymmentäneljä vuotias Sonny Black Suomesta joka elää avoimessa vankilassa Helsingissa aloitti illan.  Hän on räppäri istumassa hänen kahdettatoista vuotta vankilassa.  Black aloitti hänen esityksen, “Olen ollut instituutiossa kolmekymmentäkaksi vuotta elämästäni.”  Hän ei jakannut yleisön kanssa miksi hän meni vankilaan kun hän oli kahdeksantoista vuotias, miksi hän sai elinikäisen tuomion, kun hän oli 21-vuotias? Miksi hän  vapautuu parin vuoden päästä?  Enemmänkin, hän on keskittynyt miten musiikilla on ollut myönteinen vaikutus eikä vain hänen omaan elämään, mutta se on ollut myös katalyytti saavuttaa nuoria avuntarpeessa olevia. Aikuisen kanssa on vaikeampi koska jos joku ei halua muuttua, Black ei voi tehdä mitään heille.  Black tietää missä hänen läsnäolonsa painoarvo on vahva.




Henkilökohtainen yhteys ja suora lähestyminen yksilöiden kanssa menee pidemmälle kuin yleiset avustushankkeet.  Intuitiivisesti Black käyttää tätä menetelmää ottaessaan kontaktia nuoriin musiikin ja räppi ryhmä G.W.A. Gypsies with an Attitude kautta.  Nuoret ovat kaikki melkein on 10-15v., tietävät mistä voi löytää Blackin Sörnäisistä joka iltapäivä.  Black on käyttävissä oppilailleen, että hän voi omien sanojensa mukaan, “spend time with them, to talk with them, eat, and solve problems.”  Hänen mukaansa nuoret jotka luottavat häneen eivät löydä luottamusta ihmisien nuorisotalon työskentelijöiltä.  Lapset eivät tykkää mennä sinne.  Nuorisotaloilla on hyvä tarkoitus mutta ne ovat valtion rahoittamia laitoksia ja voivat nujertaa ja syrjäyttää tiettyjä ihmisryhmiä.  Laulussa Legacy, kirjoittanut EK, Lil Mercy, ja Troublemaker, Black räppää sitä kun on olemassa kahdessa eri maailmassa, yhteiskunnallisesta järjestelmästä, ja hänen missiosta auttaa nuoria musiikin luomisen kautta.  Street Life Records antaa mahdollisuuden kaikkien äänien tulla kuulluksi.




On tha street – cops still keepin’ up the heat, mistreat - repeat – I’m
outsider and incomplete. This is what I am right or wrong I can’t change
that, chit-chat in the chat – still playin’ mortal kombat. tryin’ to get youngsters out from the hood, if I die today – atleast I did the best I could.



Kuva 1: Lainaus Legacy-musiikkivideosta




Anna Voronkova on lingvisti ja kääntäjä Venäjältä.  Voronkova tutustui ensimmäisen kerran  vankien kanssa työskentelyyn La Resistencia lehden kautta Argentinassa.  Vuodesta 2012 Voronkova on vapaaehtoisesti työskennellyt Moskovan vakila reformi keskuksessa, jossa hän järjesti sarjakuva koulua ja nuorille (16-18vv) vankiloissa komunikaation keinona.  Hän on myös projektti koordinaatori Respect-sarjakuvaprojektissa, yksi Moskovan sarjakuvafestarin KomMissia järjestäjistä.  Voronkova mainitsee että aika osallistujien kanssa on kallisarvoista koska minuutteja voidaan ottaa helposti otti pois koska lounastauko ja turvatarkastukset kestävät paljon aikaa.  Kerran kuukaudessa joku vapaaehtoinen vierailee nuorispoijen pidätyskeskuksessa vetämässä kolmen tunnin sarjakuvatyöpajan noin 100 kilometrin päässä Moskovasta.  Nuoristyttöjen pidätyskeskukselle mentäessä tarvitsee yöjunan koska se on etelä Venäjällä, 12t Moskovasta.  Koska matka on pitkä, vapaaehtoisten työpaja on 3-4 tuntia pitkä kahtena peräkkäisenä päivänä ja kolmen kuukauden välein.




Graafiset tarinat ja sarjakuvien tekeminen on helppo väline nuorille käyttää ja luodaa.  Voronkovan lähestymistapa sarjakuvaan on henkilökohtainen ja antaa tilaa löytää oman rajansa, mikä tuntuu hyvältä, mukavalta, tavalliselta ja vaikealta.  Yhdessä työpajoissa hän kysyi teini-ikäisiltä tytöiltä, Kuka tietää miten heidän vanhemmat tapasivat?  Vain kaksi tytöt nostivat kädet.  Kun kysyttiin kuka haluaisi jakaa heidän tarinan, vain yksi tyttö oli vapaaehtoinen.  Tämä on miten tarina, Fight for love. Prison destroys love oli syntynyt.  Tytön oma tarina on antanut mahdollisuus osallistujille kertoa heidän tulkintansa heidän vanhempien tarinasta.  Tämä tehtävä avasi dialogia siitä mitä oikeasti tapahtui, miten kuuntelijat näkivät tarinan, ja sitten aktiivisesti valitsemalla, miten jokainen haluaisi päättää tarinan.  Voronkova mainitsee että ”kertomalla uudestaan tarinasi se ei ole enää sinun tarinasi.”  Tämän paljastamisen prosessi, etäisyyden ottaminen, ja sitten sinun tarinasi kuunteleminen on voimakas luovan ilmaisun ja kuntoutuksen muoto.






Kuva 2: Anna Voronkova esittelee sarjakuva jonka hän teki vangeista. Kuva: Anastasia Artemeva




Kolmen kuukauden ajan, kerran kuukaudessa, Varvara Yakovleva, animaatio taiteilija ja elokuvaohjaaja, opettaa animaatiota nuorisovankilassa, jossa asuu 14-18-vuotiaita Venäjällä.  Osallistujien kanssa, he luovat animaatio version The Giving Tree kirjoittaja Shel Silverstein ja The Little Prince kirjoittaja Antoine de Saint-Exupéry.  Huolimatta siitä, että vanginvartijat olivat paikalla samassa huoneessa  Yakovleva onnistui luomaan turvallisen ja luotamuksellisen ympäristön.  Niin paljon, että osanottajat olivat joskus unohtaneet, että he olivat vankilassa ja paljastivat tietoja, joita Yakovleva ei olisi pitänyt tietää.  Animaatio on  prosessi missä jokaisella henkilöllä ryhmässä on oma vastuu ja tarvitse kantaa oman työnsä jotta syntyy ihana lopputulos- ei voi tehdä yksin, tulos heijastaa minkalainen ryhmä työ oli.  Tällaisen ryhmätyön avulla jokainen osallistuja tuntee olevansa tärkeä ja samalla haluaa oppia lisää.  Tästä näkökulmasta, ympäristön rakentaminen jossa porukka työskentelee yhdessä myönteisesti ja voi nähdä heti työnsä hedelmät on parhaiten parantavaa, rohkaisevaa ja palkitseva osa prosessia.




Loppu päättelemät

Kun tämän kaiken yrittää ymmärtää Brunilla kohtaa kysymyksen vaastusta.  On kyse kuka, mitä, milloin, missä, ja miten?  Ennen kuin vangit loivat sarjakuvia, Voronkova oli johtanut esseen kirjoittamis työpajan vankien lapsuudesta.  Jonkin ajan päästä kirjoittamisessa ilmeni toistuvia kaavoja.  Tarinat alkoivat olla kaavamaisia sitten että, “Everything was so great in my childhood until one day I met some people, started to drink and do other things and then now I’m in jail.”  Mitä jos ottaa vastuutta omista valinnoista?  Yakovleva jakoi että hänen opilaistaan sanoi että, “If I was encouraged, even a little bit like this, by my teacher my life would have been completely different.”  Miten trauma voidaan ratkaista ja estää sen kasvaminen ennen kuin on liian myöhäistä?  Miten voimme opettaa vastuuta kykynä voimaantumiseen.




Eräs henkilö yleisöstä kysyi Blackilta jos hän on huolissaan menettääkö hän uskottavuuden yhteisöltä kun hän vapautuu.  Vilpittömästi hän vastasi, , “That’s not my job to prove to anybody that I’m changed. I can only make music and show change through that.”  Hänen suora vastaus osoitti itseluottamusta, oman toimintansa omistamista ja pinnallisesti ymmärrystä siitä mitä hän on kokenut, paremman sanan puutteessa ”muuttunut mies”.  Siinä mielessä, Black on käyttänyt Bellin pedagogistä lähestymis tapaa missä hän kehottaa “all of us to open our minds and hearts so that we can know beyond the boundaries of what is acceptable, so that we can think and rethink, so that we can create new visions (Bell 1994: 12).”  Syrjäytymisen hyväksyminen avaa vapauden polun.




Liike pinnalla voi jatkaa liitämistä mutta kitkaa tarvitaan jotta voidaan ottaa pieniä hetkiä syvempää pohdiskelua varten.  Tiedämme niin paljon mutta miten käyttää tätä tietoa oikeasti auttaaksemme toisiamme avun tarpeessa olevia ja kaikkia yhteenliitettyjä elämiä?  Kuunnelkaa toisiamme ja kriittinen ajattelu on keskeisessä asemassa.  Pelkkä yhdenmukaistaminen ei ole ratkaisu, se lisää marginalisointia sekä syrjäyttämistä.  Tästä, kehoitan radikaalisuuteen William Ayersin näkökulma radikaalismiin johon kehoitan “someone trying to go to the root of things (Ayers 2009).”  Tämä prosessi voi viedä pidempään mutta tulokset ovat sen arvoisia.  Mikä on idea juosta katastrofiin tai syventää haavoja kun parantumisen vaihtoehto on meidän edessä?  Kysyn nämä kysymykset etsiessäni vastauksia.


























































Reference:




ANTIdiary http://antidiary.com/video/watch/vid47J0-mwkMthyuvw




Brunila, Kristiina (2011). Mielentilan markkinoilla [State of Mind on the Market]. Rikostaustaisten nuorten aikuisten koulutus, ohjaus ja kuntoutus. Nuorisotutkimus, erikoisnumero Väkivalta ja kiusaaminen 2/2011, 81-95.

Hochschild, Arlie Russell. Emotion Work, Feeling Rules, and Social Structure American Journal of Sociology, Vol. 85, No. 3 (Nov., 1979), pp. 551-575, Published by: The University of Chicago Press

Hooks, Bell. (1994) Teaching to transgress :education as the practice of freedom New York : Routledge.

Prison Space https://prisonspace.org/

Solomon, Deborah. Radical Cheer, 10.2.2009, The New York Times. http://www.nytimes.com/2009/02/15/magazine/15wwln_Q4-t.html




Street Life Records http://www.streetliferecords.org/nuorisotyoe


Summers, Dhyan. How to Recognize and Overcome Childhood Emotional Neglect, 18.2.2016, GoodTherapy.Org. http://www.goodtherapy.org/blog/how-to-recognize-overcome-childhood-emotional-ne




























































Radikaali ajattelu
































































Arlene Tucker

Koulutussosiologia

11.6.2017






































































































































































In dialogue, one speaks with the possibility of being heard and simultaneously listens with the possibility of being changed. Dialogue is both the most hopeful and the most dangerous pedagogical practice, for in it, our own dogma and certainty and orthodoxy must be held in abeyance, must be subject to scrutiny.

- William Ayers




Johdanto

Tarvitaan herkät silmät ja korvat ohjatakseen ihmisiä jotka tarvitsevat apua.  Tämä essee tarkistellee kuntoutus ohjelmia nuorten pidätyskeskuksissa ja vankiloissa Venäjällä ja Suomessa.  Kristiina Brunilan ja Bell Hooksin tutkielman toimiin kriittisen ajattelun reflektion ja inspiraatioon lähteenä tässä esseessä.  Esseen tavoite on pyrkiä ymmärtämään miten kehittää kasvatus systeemiä tukemaan monikulttuurista yhteiskuntaa.




Olemme erilaisia

Se on fakta että ei ole kahta samalaista elämää.  Tästä näkökulmasta, miten opettamisessa voi olla oppikirja tai tuotantolinja lähestymistä?  Kasvatusteoria ja menetelmiä ovat hyödyllisiä, tosin opettajan tarvitsee olla viisas sopeuttaeessaan näitä tietoja yksitäisille oppilaille.  Olen sama mieltä kuin Bell Hooks, kirjailia, feministi, ja sosiaalinen aktivisti että luokka pitäisi olla jännä paikka (Hooks 1994).  Ideaali luokka tulisi olla paikka yksittäisellä ja ryhmälle missä oppiminen olisi jännittävää, ja paikkaa missä haasta ideoita ja käytäntöjä yhä uudelleen.  Hooks suosittele, “ To begin, the professor must genuinely value everyone's presence.  There must be an ongoing recognition that everyone influences the classroom dynamic, that everyone contributes. These contributions are resources (Hooks 1994: 8).”  




On being dismissed

Se että laiminlyötään on jättää huomitta on vastakohta sille mitä yksilö tarvitsee kasvaakseen itsevarmaksi, empaatiseksi, ja itseään toteuttavaksi ihmiseksi.  Emotionaalinen laiminyönti lapsuden aikana voi manifestoitua monenlaiseksi hoireksi ja tuotaa laijempia moninaisvaikutuksia aikuisen psyykkeeseen.  “Because it’s mostly silent and invisible, childhood emotional neglect is largely an overlooked phenomenon in psychology. Unlike physical neglect or abuse, where there are signs such as bruises or children coming to school underfed, emotional neglect is difficult to identify as there are frequently no observable signs (Summers 2016).”  Oman kokemukseni ja havaintojeni mukaan validointi on ensi sijainen rakennus palikka lapsen kehityksessä.  Tätä tarvitaan lapsuudessa jotta voidaan saada voimaa rakentamaan mielipiteitä ja ilmaisemaan niitä.




Kristiina Brunilla, sosiaali tieteiden ja opetus tasa arvon professori Helsingin Yliopistossa, tutki artikkelissaan Mielentilan markkinoilla miten koulutus, ohjaus, ja kuntoutus nuorille aikuisille toimii julkisrahoitteisissa projekteissa.  Artikelissa korostuu millaisia seurauksia markkinoitumisella ja terapisoitumisella on erityisesti nuorten aikuisten elämään.  Vuonna 2010 kymmenen hän teki haastattelu tutkimuksen alle 30 vuota vanhoille miehille kymmenessä eri vankilassa etelä Suomessa.  Hänen löysi tutkimuksessaan että omien mielipiteiden ja oivallusten ilmaiseminen on kuntoutumisen onnistumisen avain asemassa.  Tämä on tunnetyöskentelyä.  Haastattelu avasi dialogin vankien ja projekti työntekijöiden välille.  “Opimme tietämään mitä ja miten voimme missäkin tilanteessa puhua (Brunilla 2011: 85).”  Kykeneväisyys implisiittiseen emotionaaliseen hoitoon oli toteutunut.




Tunnetyöskentely

Sosiologi Arlie Hochschild näkee tunnetyöskentelyn prosessina missä tarkastellaan itseä, vuorovaikutuksia, ja rakenteita (1979).  Koska tunne on monipuolinen ja kiistanalainen aihe,  “can be and often is subject to acts of management. The individual often works on inducing or inhibiting feelings so as to render them "appropriate" to a situation. The emotion-management perspective draws on an interactive account of emotion (Hochschild 1979: 551).”  Hochschildin lähestyminen tunteisiin ja emootioihin psykologian ja performatiivisuuden värittäminä johtuu psykoanalyytikko Sigmund Freudin ja sosiologi Erving Goffmanin vaikutuksesta.  Näiden teorioiden välillä on yhtäläisyyksiä.  He jakavat käsityksen tunteiden, hetken ja paikan tutkimisesta ja vertaamisesta. Samalla teoriat pitävät sisällön ihmismielessä, vaikka painopiste olisi subjektin sisäisissä emootiossa tai siinä miltä ihmiset vaikuttavat.




Brunillan tunnetyöskentely tutkimus ratkaisee ja validoi osallistujien olemassa olon ja tilanteen yhteiskunnassa missä on paljon ennakkoluuloja vankeja kohtaan.  Hänen omistautuminen ymmärtää, opettaa, ja hävittää epäoikeudenmukaisuutta on todistettu artikkelisaan joissa käsitellään tutkimuksia 2002-2010.  Brunillan tunnetyöskentelyn prosessi on riippuvainen ajasta ja paikasta sekä tietyn asteisesta avoimuudesta.  Kun Brunilla kysyi Tomilta, eräältä osallistujalta, mitä hän haluaisi yhteiskunnalta hän vastasi, “Semmost yksilöterapiaa, et heti tartutaan niihin semmosiin heikkoihin kohtiin ja lähetään niit työstää kun mä saan vieläkin joskus törmätä niihin asioihin kun oon tosi vajavainen.”  Tomi ilmaisi hyvin itseään vastauksessa sekä oli haavoittuvainen jakaesaan tämän yleisesti.  Brunillan tutkimus, heijastaen Hochschilden tunnetyöskentelyn tutkimusta osoittaa että avoin dialogi ja tarvitse riskin otto osallistuijalta on olennaista koska “it refers to the effort-the act of trying-and not to the outcome, which may or may not be successful (Hochschild 1979: 561).”  Vaikakin Brunilla ei mene yksityiskohtiin metedologiasaan, nämä elementit voi päätellä hänen referenseistä ja hänen artikelistaan.




Vankila ulkona

Tapahtumia joissa voidaan jakaa työtä ja kokemuksia on keskeistä ei vain henkilökohtaisessa kasvussa ammattimaisesti ja henkilökohtaisesti, vaan vahvistamaan työn tarkoitusta kokonaisuudessa.  Anastasia Artemeva järjesti Prison Outside – Vankila ulkona avoimen keskustelutilaisuuden, joka käsittelee vankila-aiheisia taideprojekteja. Tilaisuudessa kansainväliset puhujat esittelevät tapoja, joilla vankilassa olijat ja vankilamaailman ulkopuolinen väestö voivat toimia yhteistyössä.  Tässä tapahtumassa Lapinlahden sairaalassa 23.5.2017, kansainväliset puhujat esittelevät tapoja, joilla vankilassa olijat ja vankilamaailman ulkopuolinen väestö voivat toimia yhteistyössä.  Keskustelussa sivuutetut aiheet kiteytettynä , “miten me ulkopuolisina miellämme vankilassa olijat, ja miten nykyisiä ja entisiä vankeja kohtaan koettu antipatia voidaan haastaa ja korvata empatialla ja solidaarisuudella (Artemeva 2017).”  Yhteistyökumppanit Suomesta, Venäjältä ja Yhdysvalloista käsittelivät taiteilijoiden, vankien ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä henkilökohtaista, avointa ja empaattista lähestymistapaa painottavaa kanssakäymistä.




Kolmekymmentäneljä vuotias Sonny Black Suomesta joka elää avoimessa vankilassa Helsingissa aloitti illan.  Hän on räppäri istumassa hänen kahdettatoista vuotta vankilassa.  Black aloitti hänen esityksen, “Olen ollut instituutiossa kolmekymmentäkaksi vuotta elämästäni.”  Hän ei jakannut yleisön kanssa miksi hän meni vankilaan kun hän oli kahdeksantoista vuotias, miksi hän sai elinikäisen tuomion, kun hän oli 21-vuotias? Miksi hän  vapautuu parin vuoden päästä?  Enemmänkin, hän on keskittynyt miten musiikilla on ollut myönteinen vaikutus eikä vain hänen omaan elämään, mutta se on ollut myös katalyytti saavuttaa nuoria avuntarpeessa olevia. Aikuisen kanssa on vaikeampi koska jos joku ei halua muuttua, Black ei voi tehdä mitään heille.  Black tietää missä hänen läsnäolonsa painoarvo on vahva.




Henkilökohtainen yhteys ja suora lähestyminen yksilöiden kanssa menee pidemmälle kuin yleiset avustushankkeet.  Intuitiivisesti Black käyttää tätä menetelmää ottaessaan kontaktia nuoriin musiikin ja räppi ryhmä G.W.A. Gypsies with an Attitude kautta.  Nuoret ovat kaikki melkein on 10-15v., tietävät mistä voi löytää Blackin Sörnäisistä joka iltapäivä.  Black on käyttävissä oppilailleen, että hän voi omien sanojensa mukaan, “spend time with them, to talk with them, eat, and solve problems.”  Hänen mukaansa nuoret jotka luottavat häneen eivät löydä luottamusta ihmisien nuorisotalon työskentelijöiltä.  Lapset eivät tykkää mennä sinne.  Nuorisotaloilla on hyvä tarkoitus mutta ne ovat valtion rahoittamia laitoksia ja voivat nujertaa ja syrjäyttää tiettyjä ihmisryhmiä.  Laulussa Legacy, kirjoittanut EK, Lil Mercy, ja Troublemaker, Black räppää sitä kun on olemassa kahdessa eri maailmassa, yhteiskunnallisesta järjestelmästä, ja hänen missiosta auttaa nuoria musiikin luomisen kautta.  Street Life Records antaa mahdollisuuden kaikkien äänien tulla kuulluksi.




On tha street – cops still keepin’ up the heat, mistreat - repeat – I’m
outsider and incomplete. This is what I am right or wrong I can’t change
that, chit-chat in the chat – still playin’ mortal kombat. tryin’ to get youngsters out from the hood, if I die today – atleast I did the best I could.



Kuva 1: Lainaus Legacy-musiikkivideosta




Anna Voronkova on lingvisti ja kääntäjä Venäjältä.  Voronkova tutustui ensimmäisen kerran  vankien kanssa työskentelyyn La Resistencia lehden kautta Argentinassa.  Vuodesta 2012 Voronkova on vapaaehtoisesti työskennellyt Moskovan vakila reformi keskuksessa, jossa hän järjesti sarjakuva koulua ja nuorille (16-18vv) vankiloissa komunikaation keinona.  Hän on myös projektti koordinaatori Respect-sarjakuvaprojektissa, yksi Moskovan sarjakuvafestarin KomMissia järjestäjistä.  Voronkova mainitsee että aika osallistujien kanssa on kallisarvoista koska minuutteja voidaan ottaa helposti otti pois koska lounastauko ja turvatarkastukset kestävät paljon aikaa.  Kerran kuukaudessa joku vapaaehtoinen vierailee nuorispoijen pidätyskeskuksessa vetämässä kolmen tunnin sarjakuvatyöpajan noin 100 kilometrin päässä Moskovasta.  Nuoristyttöjen pidätyskeskukselle mentäessä tarvitsee yöjunan koska se on etelä Venäjällä, 12t Moskovasta.  Koska matka on pitkä, vapaaehtoisten työpaja on 3-4 tuntia pitkä kahtena peräkkäisenä päivänä ja kolmen kuukauden välein.




Graafiset tarinat ja sarjakuvien tekeminen on helppo väline nuorille käyttää ja luodaa.  Voronkovan lähestymistapa sarjakuvaan on henkilökohtainen ja antaa tilaa löytää oman rajansa, mikä tuntuu hyvältä, mukavalta, tavalliselta ja vaikealta.  Yhdessä työpajoissa hän kysyi teini-ikäisiltä tytöiltä, Kuka tietää miten heidän vanhemmat tapasivat?  Vain kaksi tytöt nostivat kädet.  Kun kysyttiin kuka haluaisi jakaa heidän tarinan, vain yksi tyttö oli vapaaehtoinen.  Tämä on miten tarina, Fight for love. Prison destroys love oli syntynyt.  Tytön oma tarina on antanut mahdollisuus osallistujille kertoa heidän tulkintansa heidän vanhempien tarinasta.  Tämä tehtävä avasi dialogia siitä mitä oikeasti tapahtui, miten kuuntelijat näkivät tarinan, ja sitten aktiivisesti valitsemalla, miten jokainen haluaisi päättää tarinan.  Voronkova mainitsee että ”kertomalla uudestaan tarinasi se ei ole enää sinun tarinasi.”  Tämän paljastamisen prosessi, etäisyyden ottaminen, ja sitten sinun tarinasi kuunteleminen on voimakas luovan ilmaisun ja kuntoutuksen muoto.






Kuva 2: Anna Voronkova esittelee sarjakuva jonka hän teki vangeista. Kuva: Anastasia Artemeva




Kolmen kuukauden ajan, kerran kuukaudessa, Varvara Yakovleva, animaatio taiteilija ja elokuvaohjaaja, opettaa animaatiota nuorisovankilassa, jossa asuu 14-18-vuotiaita Venäjällä.  Osallistujien kanssa, he luovat animaatio version The Giving Tree kirjoittaja Shel Silverstein ja The Little Prince kirjoittaja Antoine de Saint-Exupéry.  Huolimatta siitä, että vanginvartijat olivat paikalla samassa huoneessa  Yakovleva onnistui luomaan turvallisen ja luotamuksellisen ympäristön.  Niin paljon, että osanottajat olivat joskus unohtaneet, että he olivat vankilassa ja paljastivat tietoja, joita Yakovleva ei olisi pitänyt tietää.  Animaatio on  prosessi missä jokaisella henkilöllä ryhmässä on oma vastuu ja tarvitse kantaa oman työnsä jotta syntyy ihana lopputulos- ei voi tehdä yksin, tulos heijastaa minkalainen ryhmä työ oli.  Tällaisen ryhmätyön avulla jokainen osallistuja tuntee olevansa tärkeä ja samalla haluaa oppia lisää.  Tästä näkökulmasta, ympäristön rakentaminen jossa porukka työskentelee yhdessä myönteisesti ja voi nähdä heti työnsä hedelmät on parhaiten parantavaa, rohkaisevaa ja palkitseva osa prosessia.




Loppu päättelemät

Kun tämän kaiken yrittää ymmärtää Brunilla kohtaa kysymyksen vaastusta.  On kyse kuka, mitä, milloin, missä, ja miten?  Ennen kuin vangit loivat sarjakuvia, Voronkova oli johtanut esseen kirjoittamis työpajan vankien lapsuudesta.  Jonkin ajan päästä kirjoittamisessa ilmeni toistuvia kaavoja.  Tarinat alkoivat olla kaavamaisia sitten että, “Everything was so great in my childhood until one day I met some people, started to drink and do other things and then now I’m in jail.”  Mitä jos ottaa vastuutta omista valinnoista?  Yakovleva jakoi että hänen opilaistaan sanoi että, “If I was encouraged, even a little bit like this, by my teacher my life would have been completely different.”  Miten trauma voidaan ratkaista ja estää sen kasvaminen ennen kuin on liian myöhäistä?  Miten voimme opettaa vastuuta kykynä voimaantumiseen.




Eräs henkilö yleisöstä kysyi Blackilta jos hän on huolissaan menettääkö hän uskottavuuden yhteisöltä kun hän vapautuu.  Vilpittömästi hän vastasi, , “That’s not my job to prove to anybody that I’m changed. I can only make music and show change through that.”  Hänen suora vastaus osoitti itseluottamusta, oman toimintansa omistamista ja pinnallisesti ymmärrystä siitä mitä hän on kokenut, paremman sanan puutteessa ”muuttunut mies”.  Siinä mielessä, Black on käyttänyt Bellin pedagogistä lähestymis tapaa missä hän kehottaa “all of us to open our minds and hearts so that we can know beyond the boundaries of what is acceptable, so that we can think and rethink, so that we can create new visions (Bell 1994: 12).”  Syrjäytymisen hyväksyminen avaa vapauden polun.




Liike pinnalla voi jatkaa liitämistä mutta kitkaa tarvitaan jotta voidaan ottaa pieniä hetkiä syvempää pohdiskelua varten.  Tiedämme niin paljon mutta miten käyttää tätä tietoa oikeasti auttaaksemme toisiamme avun tarpeessa olevia ja kaikkia yhteenliitettyjä elämiä?  Kuunnelkaa toisiamme ja kriittinen ajattelu on keskeisessä asemassa.  Pelkkä yhdenmukaistaminen ei ole ratkaisu, se lisää marginalisointia sekä syrjäyttämistä.  Tästä, kehoitan radikaalisuuteen William Ayersin näkökulma radikaalismiin johon kehoitan “someone trying to go to the root of things (Ayers 2009).”  Tämä prosessi voi viedä pidempään mutta tulokset ovat sen arvoisia.  Mikä on idea juosta katastrofiin tai syventää haavoja kun parantumisen vaihtoehto on meidän edessä?  Kysyn nämä kysymykset etsiessäni vastauksia.


























































Reference:




ANTIdiary http://antidiary.com/video/watch/vid47J0-mwkMthyuvw




Brunila, Kristiina (2011). Mielentilan markkinoilla [State of Mind on the Market]. Rikostaustaisten nuorten aikuisten koulutus, ohjaus ja kuntoutus. Nuorisotutkimus, erikoisnumero Väkivalta ja kiusaaminen 2/2011, 81-95.

Hochschild, Arlie Russell. Emotion Work, Feeling Rules, and Social Structure American Journal of Sociology, Vol. 85, No. 3 (Nov., 1979), pp. 551-575, Published by: The University of Chicago Press

Hooks, Bell. (1994) Teaching to transgress :education as the practice of freedom New York : Routledge.

Prison Space https://prisonspace.org/

Solomon, Deborah. Radical Cheer, 10.2.2009, The New York Times. http://www.nytimes.com/2009/02/15/magazine/15wwln_Q4-t.html




Street Life Records http://www.streetliferecords.org/nuorisotyoe


Summers, Dhyan. How to Recognize and Overcome Childhood Emotional Neglect, 18.2.2016, GoodTherapy.Org. http://www.goodtherapy.org/blog/how-to-recognize-overcome-childhood-emotional-neglect-0218165