PRISON SPACE


About us

Our projects

Blog


---

О нас

Наши проекты

Блог


--

Suomeksi

Artikkelit


︎︎
info(at)prisonspace.org
Supported by Kone Foundation
Read about our privacy policy

Sovinto 1919/2019


Porttiteatteri


Arlene Tucker & Juha Hilpas



English




Porttiteatteri on helsinkiläinen, ammattilaisvetoinen, vankilasta vapautuvien teatteri, joka tuottaa taiteellisesti korkeatasoista teatteria. Teatteri tuottaa 1-2 ensi-iltaa vuodessa ja vuotuiset esittävän vankilataiteen Porttiteatterifestivaalit, sekä järjestää työpajoja vankiloissa.“

Porttiteatteri esittää Sovinto 1919/2019 esityksen Hiljaisella viikolla 15. – 17.4.2019 Suomenlinnan kirkossa. Yhteisöteatterin toimintatapaan nojaava esitys on Suomenlinnassa nyt olevien, sieltä vapautuneiden sekä muiden rikoksiaan sovittavien ja jo sovittaneiden kädenojennus sadan vuoden yli noina vuosina kovia kokeneille suomalaisille, olivat he sitten punaisia tai valkoisia.”



Arlene Tucker ja Juha Hilpas menivät esi näytökseen.  Tämän on heidän keskustellu kokemuksesta. 14. huhtikuuta 2019.

Arlene Tucker (AT): Moi Juha! Sain paljon energia esityksen jälkeen! Miltä sinusta tuntui kun esitys loppui?

Juha Hilpas (JH): Huomasin esityksen loputtua olevani positiivisesti yllättynyt kuinka virkistävä kokemus näytelmä oli. Traumaattisten kokemusten käsittely taiteen ja varsinkin teatterin kautta kaatuu niin helposti jonkinlaiseen moralismiin tai surkutteluun että huomasin lähteneeni vähän ennakkoluuloisestikin näytökseen. Se että esityksen jälkeen jaksoi vielä kävellä suomenlinnaa ja keskustella aiheesta kertoo jo paljon.

AT: Kyllä, muistan. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat.  On ollut pitkä aika että olin teatterissa ja unohdin miten vahva tämä työkalu voi olla. Menin sinne ilma odotuksia, vain kysymyksiä ja jännittävä tunne. Ja koska esitys oli Suomenlinnassa se lisäsi tunnelmaa että olemme matkalla, prosessissa.  

Oliko yksi aihe, kohtaus tai tarina joka koski sinun omaa elämääsi erityisen läheltä?


JH: Koin enemmänkin että vaikka näytelmä on vankien ja entisten vankien tuottamaa, että tuo ulottuvuus kaikessa todellisuudessaan tuntui enemmänkin symboliselta. Tarkoitan tällä että esiintyvien henkilöiden traumaattiset kokemukset tulivat esiin inhimillisellä tavalla. Vaikka en täysin suoria yhteyksiä omaan elämääni voisikaan vetää, oli joihinkin lauseisiin ja esitettyihin tuntemuksiin yllättävänkin helppo samaistua. Huomattava seikka vankien tarinoissa oli esimerkiksi päihde ja mielenterveysongelmien läsnäolo, mikä tuntuu yhä olevan jonkinlainen julkinen salaisuus suomessa.

AT: Kaikkia on koskenut trauma riippumatta pienet tai isot.  Luulen, että voimme löytää tavan ymmärtää ja olla empaattisia jonkun kanssa, jos jaksamme tai meillä on siihen motivaatiota.

JH: Trauman kautta?

AT: Ei välttämättä trauman kautta. Kun neljä näyttelijä veisasivat yhdessä vahvaan mutta samalla hieman uupuneeseen sävyyn “Miksi en kunnioita auktoriteettia?” tämän kohtaus herättää paljon kysymyksiä ja tunteita itsessä.  Mistä tämä ominaisuus tuli? Miten on näkyvissä omassa elämässä tällä hetkellä? Miten se piilottaa sitten tule ulos?

JH: Rehellisesti sanottuna, ensimmäinen ajatukseni tuon lauseen kuullessani oli että “Miksi pitäisi kunnioittaa?”. Seuraava olikin sitten “Mikä on auktoriteetti?”

AT: Niinpä! Hyvä kysymys. Minulle, auktoriteetti tarkoittaa joku ajattelee että heillä on power over me.  Voisi olla opettaja, presidentti, kiusaaja, esim. Tämä ei tarkoittaa että heti en kunnioittaa, vain selittää mitä on minun oma yksinkertainen hierarchy malli tai rakennus.


JH: Ymmärrän kyllä. Kyse onkin ehkä auktoriteetin nostattamasta ensi reaktiosta, huolimatta sen järkeistämisestä. Kysymys herääkin että millaisiksi olet kokenut elämääsi vaikuttaneet auktoriteetit? Ja miksi luulet että auktoriteetti on muodostunut traumaattiseksi elementiksi?

AT: En sanonut sitä itsestäni.  Ehkä nämä ovat parempi kysymykset näyttelijöille koska mikä he kertoivat tosi tarinoita.  Esityksen jälkeen kun puhuin Kari Vähä-Ahon kanssa, hän kertoi minulle että tarinat olivat todellisia. Ja sitten esitys tuli yhä merkityksellisemmäksi!  Kari sanoi, että he, näyttelijät, kirjoittivat kaikkien tarinat itse, jotka sitten laitettiin yhteen. Käsikirjoitus oli upea.  Ja dramaturgia myös. Tykkään paljon miten koko kirkkoa ja tila oli käytetty tosi hyvin. Mikään ei ollut pysähtynyttä. Se oli kuin virta, joka löysi tiensä merelle.  Puhutun sanan, kirjoitettujen sanojen, ja se miten musiikin välinen virtaus tapahtui oli toimiva.

JH: Kyllä. Nyt kun ajattelen, niin on melko hämmentävää kuinka helppo oli unohtaa esitettyjen tarinoiden ja tilanteiden olleen todellisia kokemuksia, jollain tapaa teatteria kuitenkin seuraa esityksenä, tai representaationa, ei todellisena. Tämä tietysti viestii myös jotain esityksen teknisestä laadusta.

AT: Niin ja tämä tarkoittaa että olet empaattinen ihminen. Merkki empatian työskentelystä.  Eikö niin?

JH: Ainakin sitä toivoisi aina näin. Tunnustan että puhuttaessa anteeksiannosta ja (jostain) oli ehkä välillä vähän palakin kurkussa. Kuka ei kaipaisi välillä vähän rauhaa luurangoiltaan? Ainakin näyttelijät tuntuivat saaneet osakseen hieman armollisuutta ja siitä osasi iloita heidän puolestaan.

AT: Ehkä tämä on syy miksi esitys oli kirkossa! Anteeksi pyytäminen. En tiedä.  Minulla on aina asia että haluaisin pyytää anteeksi ja kiitää. Toinen kysymys teatteri ryhmälle.


JH: Mielestäni näytelmässä ei aneltu, tai pyritty anomaan armoa, tai edes korostettu katumusta, vaan haettiin tietynlaista rauhaa menneisyyden kanssa omien ja muiden tuottamien haamujen kanssa.

AT: Olen samaa mieltä.  Se oli heidän tarinansa ja on heidän aikasa kertoa kaikille ketkä haluavat kuunnella.  Oli heidän oma päätös olla todellinen, haavoittuva. Aikaa vahva. Kunnioitan tätä!

JH: Kyllä, minulle se tuntui enemmänkin siltä kun yleisölle olisi tarjottu jotain. Ja kuten myöhemmin metron portailla keskustelusta kävi ilmi, ei näytelmän tekijöillä ollut halua väkisin syöttää kenellekään ajatuksia.

AT: Ei lainkaan. Oli kiva että melkein koko-matka kotiin päin, törmäsimme eri näyttelijöiden kanssa ja saimme kiittää heitä kasvokkain ja puhua vähän heidän kanssa.  Tuntui hyvältä keskustella tästä heidän kanssa, vaikka vain kolme minuuttia. Kolme tärkeää minuuttia.

JH: Hyvin kuvastavaa on sekin että näytelmän jälkeen yleisö löytää itsensä samalta matkalta kotiin.

AT: Kokonaisuutena, tunnen että esitys ja koko porukka oli tosi koskettava.  Todellinen, reaaliaika, oikea elämä.

Juha, onko sinulla on jotain muuta mielessäsi?  Ymmärrän että tunteita on aina jatkuvassa, koko ajan muutoksessa.  Hyvä juttu, että meillä on tällä hetkellä.


JH: Kuten jo mainitsin, huomasin lähteneeni saarelta virkistyneenä, huolimatta näytelmän raskaista aiheista. Teatterissa on monella tapaa kyse yhteydestä toiseen ihmiseen ja hänen kokemukseensa elämisestä, kaikkine eroine ja samankaltaisuuksineen.



+++

Vuosien 1919-2019 välillä on paljon eroja. Sovinnon tekemisen ja anteeksiannon prosessi on tuskin muuttunut. Esitys on tarinoita anteeksiannosta, pieniä kertomuksia siitä, miten sovinto tehtiin.

Ohjaus: Tuija Minkkinen

Musiikki & äänidramaturgia: Sanna Salmenkallio

Dramaturgi: Taija Rautio

Esiintyjät: Porttiteatterilaiset

Esitykset: 15.4, 16.4 ja 17.4 klo 18.00 Suomenlinnan Kirkko

Liput:15/10€ Lipunmyynti: Tiketti (www.tiketti.fi)

https://porttiteatteri.fi/


Kuvat: Arlene Tucker & Porttiteatteri

15.4.2019