︎
︎


About us

Our projects

Arts in prison

Press


---

Meidän tarina

Hankkeet

Artikkelit


---

О нас

Проекты

Блог



︎
info(at)prisonspace.org
Read about our privacy policy

Punahilkka (1968)

Rödluvan

Sakari Toiviainen


На русском языке
 English

Original article https://kavi.fi/fi/elokuva/117753-punahilkka



Ryhtyessään ohjaamaan ensimmäistä ja toistaiseksi myös viimeistä varsinaista elokuvaansa Timo Bergholmilla oli jo asema televisioteatterin kiisteltynä johtajana. Hän oli ensin herättänyt huomiota radioon tekemällään kabareesarjalla Orvokki, joka valppaasti ja ytimekkäästi kävi kiinni 1960-luvun puolivälissä tiedostettuihin yhteiskunnallisiin luutumiin kuten kirkkoon, armeijaan tai kouluun. Kun Bergholm vuonna 1966 kiinnitettiin tv-teatterin ohjaajaksi ja seuraavana vuonna sen johtajaksi, hänestä nopeasti kehittyi Eino S. Revon yhteiskuntatietoisen ja -kriittisen kauden näkyvin tulkki ja vastareaktion helpoin kohde.

Lähtökohdiltaan FJ-Filmi ja Jörn Donnerin tuottama Punahilkka oli samansuuntainen kuin Bergholmin 1960-luvun lopun tv-työt, joissa hän Orvokkien hengessä ruoski yhteiskunnallisia ennakkoluuloja, epäkohtia ja instituutioita. Kuvauksen kohteena on koulukotiympäristö ja erään sieltä lähtevän tytön kohtalo: tukahduttava, autoritäärinen, miltei sotilaallisesti järjestetty laitos leimaa kasvavan nuoren niin että mahdollisuudet sopeutua normaalielämään ovat pienet ja satunnaiset. Elokuva päätyy varsin lohduttomaan näkemykseen, jonka mukaan tyttö luopuu yrityksestä ja palaa mieluummin vapaaehtoisesti takaisin koulukotiin. Laitostuminen ja vapauden puute ovat hänen tapauksessaan kehittyneet "sisäistetyksi herruudeksi".


"Punahilkka ei ole tutkielma koulukodista", tekijät luonnehtivat tavoitteitaan. "Koulukoti toimii tässä elokuvassa esimerkkinä laitoksesta, eräästä auktoriteettiyhteiskuntamme kärjistymistä. Samanlaisia asioita kuvaamaan olisi voita valita esim. armeija, vankila tai mielisairaala."

Koulukodin hierarkia ja säännöt ovat luoneet nokkimisjärjestelmän sekä koko laitoksen että tyttöjen omaan piiriin. Elokuva päähenkilö Anja, "Punahilkka", on eräänlainen henkinen johtaja. Päästyään vapauteen Anja menettää tämän aseman, hän ei pysty kokemaan itseään samalla lailla tärkeäksi eikä enää pysty hallitsemaan ympäristöään ja omaa paikkaansa siinä. Koulukodin ulkopuolisen kilpailu- ja kulutusyhteiskunnan sääntöjä edustavat Anjan kaksi miessuhdetta: autokorjaamossa työskentelevä, eteenpäin pyrkivä poika sekä turvallisuutta henkivä keski-ikäinen lentäjä. Toinen on kilpailukykyinen ja toinen on saavuttanut vakiintuneen aseman. Kummankaan miehen kuvioissa Anja ei osaa hahmottaa paikkaansa, vaan ajautuu ulkopuolelle, heitteille, takaisin turvallisten sääntöjen ja rangaistusten koulukotiin.



Toteutukseltaan Punahilkka on esikoisohjaukseksi varmaa ja hallittua työtä. Bergholmin tv-elokuvien rinnalla se kuitenkin jää hieman ohueksi ja ponnettomaksi. Anjan tarina ihmiskuvineen ja -suhteineen ei pääse kasvamaan ansaitsemaansa intensiteettiin ja koskettavuuteen huolimatta Kristiina Halkolan ja Lasse Pöystin taitavista näyttelijäsuorituksista.

1975, 1997

Kuvat: Punahilkka (1968), ohj.Timo Bergholm